Malesialaistytön slaagi ja porsaan vatsanahkaa

18.5.2010 klo 22.30

Malesia, Penang, Tune Hotel

Meikäläisellä oli taas suuri ilo tänään mullistaa erään malesialaistytön maailma…

Heräsimme aamulla vieläkin hieman tokkuraisina edellisestä matkapäivästä. Yö meni pääosin sikeästi nukkuessa, vaikka illalla läheisessä huoneessa olikin jonkinmoiset cembalot menossa. Hirveää röhönaurua, kikatusta ja jenkkien jorinaa. Onneksi tajusivat lopettaa juuri kun olimme painamassa päitämme tyynyyn.  Sikeät yöuneni rikkoi vain auringonnoustessa alkanut ulkoa kaikuva muslimien rukouskutsu, jonka olinkin jo ennakoinut

.

Lähdimme herättyämme aamupalalle hotellin vieressä sijaitsevaan Old Town White Coffeeseen. Melko mitättömän paahtoleipä ja kananmunasoppa –aamiaisen jälkeen lähdimme vielä takaisin hotellille valmistautumaan päivän kaupunki-sightseeingiin. Samassa hetkessä alkoi sitten satamaan aivan kaatamalla ja jouduimme miettimään suunnitelmamme Georgetownin historiallisten rakennusten kiertokävelystä uudelleen. Päätimmekin siis ottaa taksin Penangin toisiksi suurempaan ostoskeskukseen, Gurney Plazaan. Meillä kävi hyvä tuuri ja hotellin ovella sattui juuri olemaan eräs englantilais/jenkkiläisturisti, joka oli menossa täsmälleen samaan paikkaan, joten jaoimme herran kanssa taksikulut.

Gurney Plazan ensimmäinen etappi oli British India –nimisen vaateketjun liike. Överikalliita muka-laadukkaita vaatteita, mutta onneksi liikkeessä oli edes kunnon alennusmyynnit käynnissä. Heti sisälle mentyämme selän takanamme alkoi kuhina, kun myyjät asettautuivat vartioimaan liikeitämme. Täällä Malesiassa näyttää olevan tapana, että jokaista liikkeen asiakasta seuraa vähintään yksi myyjä, askel askeleelta, kokoajan niskaan hengittäen ja mahdollisesti myös vaatevalinnoissa neuvoen. Melko ärsyttävä tapa loppujen lopuksi, kun Suomessa on tottunut hieman erilaiseeen palveluun. Jokatapauksessa, minua vartioiva piskuinen naismyyjä alkoi heti keskustella kanssani ensin minulle sopivista vaatteista ja lopulta rupesi kyselemään henkilökohtaisia tietoja minusta. Ensimmäinen kysymys ei yllättänyt: How Old Are You? Jostain syystä malesialaiset näyttävät olevan todella uteliaita ikäni suhteen. Jo viime vuonna Langkawilla monessa vaateliikkeessa ja ravintolassa jouduin kuulustelun kohteeksi. No, kerroin myyjälle olevani 23-vuotias. Myyjä sai slaagin: ”OHHH, NOOO, Cant be!”. Vastasin hänelle totuttuun tapaan tietäväni, että näytän nuorelta. ”OHHHH, I thought 15 years old”, myyjä parkaisi tämän jälkeen ja jatkoi vielä ”You have baby face, you like barbie girl!”. Naureskelin neidolle. Myyjä oli vielä utelias kuulemaan Ollin iän ja kerroin hänelle karun totuuden. ”OOOOH, your husbend?” , myyjä kysyi järkyttyneenä.  Kerroin hänelle, että vain poikaystävä toistaiseksi. ”OHHHH”. Näin mullistui taas yhden malesialaistytön maailma ja minä voin kai olla tyytyväinen, että ajan hammas ei ole vielä ehtinyt purra. Päätin kuitenkin laittaa nyt illalla hieman meikkiä naamaan, että näyttäisin edes täysi-ikäiseltä.

Pienen ikkunashoppailureissun jälkeen (mitään ei siis ostettu) päätimme kokeilla paikallisen sushi-ketjun antimia. Ravintolassa oli tyypillinen liukuhihna-systeemi, eli pöydän vieressä lipui ohi satoja lautasia erilaisine sushi-annoksineen, joista sitten sai valita mieluisimmat. Vihreä lautanen oli halvin, 1,90 ringitiä (0,5euroa), vaaleanpunainen toisiksi halvin 3,9ringittiä (1 euro) ja punainen kallein 5,9 ringittiä (1,5e). Esimerkiksi lohinigirit (2kpl) olivat vihreällä lautasella, joten syöminen ei todellakaan tullut kalliiksi Suomen sushihinnastoon verrattuna.

Tässä vaiheessa kello oli jo jotain 13-14 kieppeillä ja päätimme lähteä käymään hotellilla hakemassa aurinkolasit ja hatut, sillä sadepäivä näytti muuttuvan jälleen helteiseksi. Lähdimme kävelemään, koska emme periaatteen vuoksi halunneet maksaa taksikuskille euroa enempää, kuin tulomatkalla. Kolmen euron taksimatkan sijaan päätimme siis mennä apostolinkyydillä. Yhtäkkiä vähän matkaa käveltyämme huomasimme, että vieressämme komeili kaksi isoa temppeliä, jonne päätimme piipahtaa visiitille. Toinen oli burmalaisten buddhalaistemppeli ja toinen thai-buddhalaistemppeli. Molemmat upeita ilmestyksiä kultaisine buddhapatsaineen ja puukaiverruksineen. Thaitemppelissä oli myös jotain meille aivan uutta: posliiniuurnia pienten lasi-ikkunoiden takana ja laseihin oli kirjattu hautakiven tapaan menehtyneen tiedot + vielä perheenjäsenet. Lasissa oli myös useimmiten valokuva. Näitä pieniä uurnakoppeja oli varmasti satoja. Vaikuttava näky!

                                          Toivoin Buddhalta hieman onnea ja vaurautta

                                         Kissanpentuja viemärissä. Olisinpa voinut ottaa kaikki kotiin!

Temppelikierroksen jälkeen otimme taksin hotellille, jonka saimme nyt euron halvemmalla kuin olisimme joutuneet maksamaan Gurney Plazalla. Eli voitimme, hahaa! Lepäsimme hetken hotellilla, kunnes päätimme lähteä seikkailemaan toiseen ostoskeskukseen, Queensbay Malliin, joka on Penangin suurin ostoskompleksi. Sinne lähdimme paikallisbussilla noin kilometrin päästä hotelliltamme. Julkista liikennettä kannattaa täällä näköjään käyttää, sillä matka melkein toiselle puolelle saarta maksoi vain 0,5 euroa ja bussi oli erittäin mukava ja ilmastoitu. Queensbaylla vierähtikin sitten koko ilta paikkoja tutkiskellessa ja syödessä. Päätime kokeilla korealaista nuudelipaikkaa, mikä osoittautui sitten aikamoiseksi virheeksi. Ulkoapäin ravintola näytti oikein hyvältä ja selkeältä, mutta menun tarkastelu paljasti jotain aivan muuta: listalla oli varmasti yli 50 erilaista vaihtoehtoa, joiden sisällöstä ei ottanut oikein selvää. Tilasimme sitten jotkut possu-nuudeliannokset, joissa oli kyllä possua, mutta valitettavasti hiemän väärästä päästä herra porsasta. Lautasillamme komeili muun muassa porsaan vatsalaukkua, ihraa ja ilmeisesti myös jotain sisäelimiä ja suolistoa. Njam! Vatsalaukkua maistoin, muihin en koskenut. Possun masu oli mukavan sitkeää ja melko mautonta, onneksi.

Palasimme Queensbaylta takaisin bussilla hotellimme läheiseen ostoskompleksiin, jossa bussiasema sijaitsee. Päätimme kokeilla riksa-kyytiä hotellille ja nappasimme ensimmäisen kuskin polkupyörähärveleineen. Tuli hieman paha mieli, kun sellainen lähemmäs 80-vuotias harvahampainen malesialaispappa polki varmasti viimeisillä voimilla natisevaa riksaansa kaksi parikymppistä ja vetreää nuorta kyydissään. Mutta, eiköhän pappa tunne omat rajansa ja tekee hommaa ihan mielellään työkseen.

Huomenna on ehkä vuorossa biitsipäivä, jos sää sallii ja suuntaamme Batu Feringgiin, läheiselle rannalle. Siellä pitäisi olla myös suuremman luokan iltamarkkinat, joten ehkäpä siellä siis vierähtää koko päivä. Ihan mukavalta vaikuttaa tämä Penang, mutta ikävä Koh Taolle on kova!