Luxusta Kuala Lumpurissa

26.5.2010 klo 21.15

Malesia, Kuala Lumpur, Royale Chulan Hotel

Lilluin juuri puoli tuntia kuumassa vedessä premium-hotellihuoneemme kylpyammeessa ja huokailin Ollille kuinka luxusta kylpeminen voikaan olla. Samaan hengenvetoon tajusin, että meillähän on herranjumala kotona kylpyamme…vai onko sittenkään? Jouduin hetkisen pohtimaan,  kuvittelenko vain omiani väsyttävän matkustuspäivän ja lyhyiden yöunien jälkeen. Päädyin kuitenkin toteamaan, että tuo ihana posliilinen luxuskapine kuuluu oman toilettimme varustukseen. Kumpikaan meistä ei ole vaan hyödyntänyt tätä rentoutumismahdollisuutta varmaan yli vuoteen. Aionkin heti ensi viikolla kotiin päästyäni pyhittää yhden illan kylpyammeessa lillumiselle, ihan niin kuin elokuvissa: kynttilöitä, rauhoittavaa musiikkia ja rentouttavia kylpytuoksuja.

Saavuimme siis tänään tänne Kuala Lumpuriin, Royale Chulan hotelliin. Matka grasslandin Royal Vip –bussilla sujui oikein mukavasti puolihorroksessa. Heräsimme nimittäin 5.40 ja matka Singaporesta starttasi klo 7.00, joten suuri osa kuuden tunnin bussimatkasta meni nukkuessa. Matkan aikana pysähdyttiin muutaman kerran tankkaamaan sekä bussia että matkustajia. Heräsimme jossain vaiheessa jostakin päin Malesiaa jonkun huoltoasemakompleksin pihalta, jossa meillä oli puolisen tuntia aikaa ostaa aamupalaa ja tutkiskella ympäristöä. Ostimme meille jo perinteisen malesialaisen aamiaisen, kaksi curry puffia, eli kana-kasvis-peruna-curry –pasteijat. Maukkaiden puffien nauttimisen jälkeen palasimme takaisin bussimme liepeille jakamaan vielä yhden magnum-jäätelön. Samassa hetkessä paikalle tupsahti kaksi malesialaista naista supisten toisilleen innokkaasti. Naiset tulivat luoksemme ja toinen sanoi Ollille kännykkäkameraansa näyttäen ”Excuseme sir, picture?”. Oletin, että naiset haluavat Ollin ottavan heistä yhteiskuvan, mutta yhtäkkiä toinen naisista istahtikin viereemme ja toinen jäi ottamaan kuvaa meistä kolmesta. Naiset vaihtoivat vielä paikkaa, että varmasti molemmat pääsivät valokuvaan valkoisten kummajaisten kanssa. Naiset kiittivät iloisena kuvaushetken jälkeen ja me jäimme pohdiskelemaan, joudummeko nyt kenties naisien perhealbumiin vaiko Facebookiin. Hauska juttu, tässähän tuntee itsensä kuuluisaksi. Taidankin ottaa loparit töistä ja koulusta  ja muuttaa Malesian syrjäseuduille paikalliseksi nähtävyydeksi sekä veloittaa jokaisesta otetusta valokuvasta monen monta ringittiä.

Noh, pääsimme siis mutkattomasti perille tänne Royale Chulaniin ja hotelli osoittautui oikein mukavaksi. Jostain syystä meidät päivitettiin taas astetta parempaan huoneeseen, deluxesta premiumiin, mikä tarkoitti siis käytännössä tätä kylpyammelisää. Meillä on myös oikein pehmeä king-size sänky, taulutelkkari, oma parveke sekä puiset liukuovi-ikkunat vessaan, jotta kylpyammeesta näkee katsella telkkua. Ulkoa kuuluu aplodeja ja jazzahtavaa laulua. Hotellillamme sattuu nimittäin juuri tänään olemaan jokin suuri gaalatapahtuma, joka näyttäisi tulevan suorana myös paikalliselta tv-kanavalta. Ilmeisesti paikalla on suuria valtion päämiehiä, koska hotelliamme ympäröi kymmenet poliisit ja pääsisäänkäyntiä koristaa punainen matto. Yritin äsken ymmärtää, mistä tapahtumassa on oikein kyse, mutta valitettavasti kielitaitoni ei ihan riittänyt asian selvittämiseen. Tärkeitä ihmisiä hienoissa puvuissa joka tapauksessa. Ilmeisesti tämän tapahtuman takia meillä ei myöskään toimi internetyhteys tänään ollenkaan, joten pääsen julkaisemaan tämän blogin vasta huomenna.

Tänään olimme aivan rättipuhkipoikki saavuttuamme hotelliimme ja nälkäkin kurni vatsassa, joten lähdimme melkein heti metsästämään ruokapaikkaa läheisestä ostoskeskuksesta. Menimme ystäviemme suosittelemaan malesialaiseen ravintolaketjuun, Madam Kwan’siin, jossa tilasimme Chicken Curryt ja Beef Redangit. Se olikin mahtava ateria kerta kaikkiaan, täytynee piipahtaa Kwansilla vielä uudestaan. Ruokailun jälkeen lähdimme tutkiskelemaan hieman ympäristöä, eli käytännössä pörräsimme ostoskeskuksesta toiseen. Lopulta tie vei meidät monoraililla Mid Valley –ostoskeskukseen, hieman kauemmaksi keskustasta. Siellä sitten kävelimme ees taas ja söimme vielä pientä iltapalaa, kunnes palasimme takaisin tänne hotellihuoneeseen ja päätimme pulahtaa vuorotellen kylpyyn. Nyt on hyvä ja rentoutunut olo ja hyvien yöunien jälkeen jaksaa varmasti taas huomenna kierrellä paikkoja. Vielä pitäisi nimittäin ne tuliaiset ostaa.

27.5.2010 klo 17.22

Malesia, Kuala Lumpur, Royale Chulan Hotel

Löydettiin eilen vahingossa merkkivaatteita pilkkahintaan myyvä outletketju, F.O.S eli Factory Outlet Store. Virhe. Kyseisestä puljusta löytyy muutamia huippumerkkejä, kuten Tommy Hilfiger, Gap, Calvin Klein, Vera Wang, Banana Republic jne, ja kyseiset vaatteet eivät maksa MITÄÄN verrattuna Euroopan hintoihin. Itse ostin esimerkiksi kaksi Tommy Hilfigerin neuletta 18e/kpl, kun Suomessa olisin joutunut maksamaan niistä yli 200 euroa yhteensä. Ollikin teki muutaman Hilfiger-löydön ja osti muun muassa todella härskin näköiset golfhousut. F.O.S:ia löytyy täältä useammasta kauppakeskuksesta, joten eilisen Mid Valley keikan jälkeen olemme käyneet tänäänkin katsastamassa muutaman ketjun kaupoista. Löydettiin myös aika hyvä tuliaiskauppa, mutta ei siitä sen enempää, jottei paljasteta liikaa.

Sen verran vielä upeasta hotellistamme, että aamiaisbuffet hipoi täydellisyyttä. Paikalla oli kymmenittäin kokkeja, jotka loihtivat hotellivieraille sekä länsimaalaisia että aasialaisia herkkuja. Oli perunakroketteja, grillattua tomaattia, parsaa, kananmunaa missä tahansa muodossa, pannukakkuja, hedelmiä, jogurttia, muroja, monta eri lajia leipää, muffinseja, viinereitä, pullaa, tuorepuristettuja mehuja, leikkele- ja juustolajitelmia, keksejä jne. Ja tässä oli vasta pieni esimerkki länsimaalaisista ruokalajeista. Näiden lisäksi löytyi aasialainen puoli nuudeliruokineen, misokeittoineen, won toneineen ja intialaisine herkkuineen. Valikoimaa siis oli yllin kyllin ja aamupalalla olisi helposti voinut viettää useamman tunnin. Itse olin aamiaisen jälkeen niin täynnä, että sammahdin hotellihuoneen sänkyyn puoleksi tunniksi.

Eipä tässä tänään sen kummempaa. Voi olla, etten enää kirjoittele pahemmin blogeja, koska kotiinlähtö koittaa jo ylihuomenna. Kivaa tulla Suomeen! Olen jo salaa haaveillut uusista perunoista, ruisleivästä ja grillatuista pihveistä.

Universal Studios ja shop shop shoppiiing

25.5.2010 klo 21.58

Singapore, Wangz Hotel

Viimeistä viedään Singaporessa ja huomisaamuna lähdemme lomamme viimeiselle etapille kohti Kuala Lumpuria.Varasimme eilen paikat netin kautta ystäviemme suositteleman Grassland-yhtiön Royal Vip -bussista, joka kyydittää meidät viidessä tunnissa määränpäähäämme noin parilla kymmenellä eurolla/hlö. Överihienolta kuulostava Royal Vip -nimitys bussille tulee sen lentokonemaisesta interiööristä taittuvine penkkeineen ja henkilökohtaisine viihdejärjestelmineen. Viiden tunnin aikana kelpaa siis vaikkapa ottaa nokoset, sillä harvojen kanssamatkustajien melukaan ei pitäisi häiritä.Hintaan taitaa kuulua jonkunlainen ruokatarjoilukin, eli ihan mukavissa oloissa päästään matkustamaan ja säästetään nyt vielä kaupan päälle sitten sitä luontoa välttämällä lentomatkustamista.

Mutta palataan vielä eiliseen. Singaporen ja oikeastaan koko loman kohokohdan piti olla vierailu vasta avatussa teemapuistossa Universal Studiossa Sentosa-saarella. Se ei kuitenkaan ollut sitä. Päivälippu huvipuistoon maksoi 66 Singaporen dollaria (n.35e), johon sisältyi kaikki puiston esitykset ja laitteet. Itse puisto oli upea ilmestys ja rahaa kyseiseen kompleksiin oli kyllä upotettu miljoonia.

Vaikka kyseessä olikin maanantaipäivä, paikka kuhisi ihmisiä, sekä paikallisia että turisteja. Siispä moneen huvituslaitteeseen saikin jonottaa jopa 45min, paahtavassa helteessä. Kiemurtelevat jonoaidat olivat tosin varustettu niin monella mutkalla, että ilmeisesti viikonloppuistin puistossa käy vielä kymmenen kertaa enemmän ihmisiä, jota meikäläisen torikammo ei kyllä kestäisi. Kannattaakin siis harkita seuraavan kerran 30 dollarin express-passin ostamista, jolla pääsee kaikkien jonojen ohi.

Puistossa ei ollut sinäänsä mitään muuta vikaa, kuin se, että paikan kolme parasta vuoristorataa oli jostakin kumman syystä kiinni!! Pettymysten pettymys.Ilmeisesti laitteiden kiinnioloa kompensoitiin sitten meille annetuilla ruoka- ja matkamuistovouchereilla, joita saimme yhteensä 30 dollarin edestä (20 ruokaan, 10 matkamuistoihin).  Universal Studioshan on vasta hiljattain avannut ovensa yleisölle, joten voi olla, että laitteissa oli ilmennyt jotain vikaa. Meitä harmitti asia tosi paljon, koska Scifi-Cityn Human-vuoristorata vaikutti ehkä maailmankaikkeuden hienoimmalta väkkyrältä, eikä sen vieressä sijaitseva Cylonkaan mikään Linnanmäen Idän pikajuna ollut. Kolmen parhaan ollessa poissa pelistä meille jäi vaan yksi kunnollinen vuoristorata kokeiltavaksi, Revenge Of The Mummy muinaisen Egyptin osastolla. Ei se varmaan ihan Humanin tai Cylonin tasoinen ollut, mutta nitroja siinäkin olisi tarvinnut. Ajelun päätteeksi huomasimme, että olivat sitten napanneet meistä salaa kuvan ilmeisesti kesken jotain hurjaa alamäkeä pimeissä sisätiloissa. Ollin ilme oli melko neutraali, mutta meikäläisen naama oli vääntäytynyt johonkin kauhunsekaiseen huutotilaan. Se oli niin hieno kodak-moment, että nauroimme vedet silmissä ensin muutaman minuutin, kunnes totesimme, että tämä kuva on pakko ostaa muistoksi lapsenlapsille, vaikka maksoikin törkeät 18 dollaria.

Muita mainitsemisen arvoisia laitteita emme sitten puistossa kokeilleet. Ne olivat joko kiinni tai niihin olisi joutunut jonottamaan lähemmäs tunnin. Kävimme kuitenkin katsomassa muutamia esityksiä, kuten Steven Spielbergin toteuttaman Lights, Camera, Action -spektaakkelin, joka oli ohjaajan taidonnäytös erikoistehosteista. Esityksessä demonstroitiin suurta hurrikaania New York Cityssa ja lavasteet, äänimaailma + muut erikoistehosteet oli rakennettu sen mukaisesti. Yleisö pääsi sitten kokemaan turvallisen matkan päästä tämän hienon shown. Lopuksi yleisön lava vielä notkahti muutaman sentin alaspäin, joka oli oikein osuva ja sydämentykytyksiä aiheuttava lopetus hurrikaanispektaakkelille. Tämän lisäksi kävimme katsomassa myös Sherk 4D -näytöksen heiluvine penkkeineen sekä Waterworld stuntti-erikoistehoste-livevesishown. Lisäksi huvittelimme kokeilemalla matkamuistokaupoissa erilaisia naamiaisasusteita:

Neljän tai viiden tunnin huvipuistokiertelyn jälkeen totesimme, että paikka alkaa olla nähty ja lähdimme Sentosa-bussilla pois. Visuaalisesti Universal Studios oli hieno elämys, mutta kokemuksellisesti olisin kaivannut enemmän. Kolme vuoristorataa lisää ja olisin ollut tyytyväinen. Täytynee siis vielä joskus palata Singaporeen, kun puisto on avautunut kunnolla kaikkine laitteineen.

Tänään olemme käyttäneet päivän tehokkaasti shoppailuun. No, Ollihan ei ole löytänyt mitään, mutta meikäläisen lompakko on kyllä kokenut hieman kolhuja. Tein muutaman oikein hyvä löydön, ensin Tangs-tavararaton juhlamekko-osastolta, josta ostaa päräytin nyt sen kultaisen leningin morsiusneidon tehtäviä varten. Singaporelaissuunnittelijan luomus maksoi 170 dollaria, eli noin 90 euroa. Ei mielestäni ollenkaan paha hinta, jos miettii mitä hienommat mekot Suomessa maksavat.Tämän jälkeen eksyin vielä French Connectionin eli FCUK:in osastolle ja kaivoin 70% alennuskopasta pari aarretta. Nyt on Petra tyytyväinen!

Huomenna suuntaamme siis kolmeksi viimeiseksi yöksi Kuala Lumpuriin. Halusimme elää hiukan vaarallisesti ja varasimme hotellin Asiatravel.comin "Crazy Price @ Bukit Bintang" -kampanjasta, jonka idea oli "arpoa" meille mikä tahansa viiden tähden hotelli keskeiseltä paikalta Bukit Bintangin alueelta hintaan noin 60euroa/yö sisältäen aamiaisen. Hotelli paljastettiin meille vasta maksun jälkeen. Uskalsimme kokeilla tätä ylläripakettia, koska pienen tutkiskelun jälkeen huomasimme alueella olevan vain kehuttuja luxushotelleja, kuten Ritz Carltonia ja Westinia. Meille osuis sitten kohdalle Royale Chulan -niminen hotla, joka arvostelujen perusteella näyttää olevan oikein mukava paikka viettää loman viimeiset päivät. Matkaa keskeisiin ostoskeskuksiin on vain muutaman minuutin verran, joten päivät kuluvat varmaan tuliaisia ostellessa ja leffateatterissa käydessä.

Siinäpä varmaan kaikki tällä kertaa. Piereskeleviä paikallisia ei ole tullut enää vastaan, mutta röyhtäileviä kyllä. Sammakonreisiä ja Ankan sydämiä emme päässeet tällä kertaa kokeilemaan, mutta ehkä sitten ensi kerralla...

Piereskelevä kadunmies ja nami nami ruokaa

23.5.2010 klo 21.45

Singapore, Wangz Hotel

Pohkeet muussina ja hiertymät molemmissa nilkoissa. Olemme siis Singaporessa ja kyllä, olen shoppaillut. Mutta vain vähän. Pari siistiä kauluspaitaa ja sandaalit löysin tänään paikallisesta Tanz -tavaratalosta 70% alennuksella, joten ei siinä montaa penniä mennyt. Vielä pitäisi jostain löytää, täältä tai Kuala Lumpurista, kullanvärinen iltapuku ensihelmikuisia morsiusneidon ja kaason tehtäviä varten.

Tämähän on nyt jo toinen kerta, kun vierailemme länsimaisvivahteisessa Singaporessa. Kaupunki on suorastaan häiritsevän siisti verrattuna muihin Kaakkois-Aasian pääkaupunkeihin, tai ylipäätään kaupunkeihin. Kadulla ei näy roskia, viemärit eivät haise ja jokapuolella kukkii vehreitä puistoja ja istutuksia. Järjestelmä on muutenkin todella säntillinen ja muun muassa ulkona roskaamisesta, sylkemisestä ja purkan syömisestä rapsahtaa mehevät sakot. Useissa paikoissa saa kaivaa kuvettaan myös jos nautiskelee haisevaa durian-hedelmää. Paikalliset ovat siis erittäin kohteliaita ja järjestelmällisiä ainakin ulospäin katsottuna, mutta luulenpa, että koteihinsa päästyään singaporelaisistakin paljastuu se likaisempi puoli. Saimme jo pienen vihjeen tästä nimittäin eilen:

Kävelimme iltamyöhään läheisestä Chinatownista takaisin hotellillemme päin, kun yhtäkkiä eräissä liikennevaloissa paikallinen vanhempi herrasmies pieraisi äänekkäästi. En ehtinyt edes säikähtää kunnolla ensimmäistä pamausta, tai oikeastaan se oli enemminkin sellainen pärähtävä eli rupsu ( kts. http://fi.wiktionary.org/wiki/pieru), kun herra päästeli jo menemään seuraavia hajupommeja. Sama meno jatkui   hetken verran ja äänekkäitä rupsuja livahti ilmoille herran jokaisella askeleella suorastaan rytmillisesti. Meidän oli pakko jättäytyä hieman taka-alalle kaasuttavasta ukkelista, jottei savupilvi vaan saavuttaisi sieraimiamme. Yksikään ihminen ympärillämme ei tuntunut reagoivan tapahtuneeseen millään lailla, joten kai tämä on sitten ihan hyväksyttävä tapa täälläpäin kaikesta siisteyshorinasta huolimatta. Ukko jatkoi menoaan ja Olli oli aivan varma, että päästöt jättivät pysyvän muiston herran alushousuihin.

Singapore on ihmissaasteista huolimatta mukava kaupunki viettää muutama päivä. Täällä on paljon nähtävää ja etenkin ostettavaa, tosin hintataso on muuta Aasiaa huomattavasti kovempi. Harmi vaan, että Great Singapore Sale starttaa vasta tämän viikon lopulla, joten parhaat tarjoukset jää näkemättä ja kokematta. Tänään kävimme Singaporen suosituimmassa turistikohteessa, Singapore Zoossa, joka on luokiteltu myös yhdeksi maailman parhaaksi eläintarhaksi, eikä suotta. Singapore Zoo oon viidakkomainen kokonaisuus, jossa näkyy hyvin vähän häkkimäisiä aitauksia jos lainkaan. Jotkut eläimet, kuten apinat ja linnut saavat oikeasti liikkua vapaana eläintarhan alueella. Upea paikka, joka on must kaikille Singaporen kävijöille.

Huomenna suuntaamme Singaporen uusimpaan valttikorttinähtävyyteen, Universal Studios -teemapuistoon. Vuorossa siis vatsanväänteitä huikeissa vuoristoradoissa ja toivon mukaan myös hattaraa.

Vielä täytyy hieman kehua Singaporen ruokakulttuuria, joka peittoaa kyllä yhden rupusen Penangin sata nolla. Täällä uskaltaa syödä katukeittiöistä, sillä jokainen pulju on valtion terveysviranomaisten tarkistama ja luokittelema, eli ennen ruoan tilaamista voit tarkistaa luukun lapusta, minkä hygieniatason kyseinen lafka on saanut. Paras taso on luonnollisesti A ja huonoin D. A-luokan paikoissa ei kuitenkaan paikallisen näkemyksen mukaan kannata syödä, koska tällaisilla ravintoloilla on aikaa siivota, jolloin heillä ei ole paljon asiakkaita, eivätkä he tee hyvää ruokaa. B-luokan paikat ovat siis parhaita ja niitä me olemme myös täällä suosineet. Eilen vetäsimme Chinatownissa perinteistä sweet and sour porsasta ja tänään kokeilimme ankkaa. Viereisessäkin kopissa olisi tarjoiltu ankkaa, tosin hieman kyseenalaisemmassa muodossa: oli ankan kieltä, niskaa, sydäntä, jalkaa, päätä ja itseasiassa varmaan kyseisen linnun jokaista ruumiinosaa. Heitinkin Ollille haasteen, että joku päivä herran pitää kokeilla pieni lajitelma näitä ankan parhaita paloja, niin minä maistan samaan aikaan paikallisten suosiossa olevia sammakon jalkoja. Katsotaan, lähdetäänkö me jossakin vaiheessa tähän ralliin. Tänään kokeilimme kuitenki myös jotain hieman kotoisampaa, jättimäisiä purilaisia Carls Jr -nimisessä hampurilaisketjussa. Olli oli tapansa mukaan innoissaan:

Minä en nyt niinkään

Hotellista vielä sen verran, että saimme viimeisenä Penang-iltana varattua Wangz -nimisen hotellin täältä Chinatownin kupeesta Outram Roadilta. Hotelli sijaitsee ehkä 500m viime vuoden asuinpaikastamme, Hotel Re!:stä. Melko kallista lystiähän tämä on verrattuna esimerkiksi Koh Taon luxus-majoitukseemme, mutta toisaalta Singaporessa kaikki asuminen on kallista. Nyt meillä on ainakin hyvä hotelli älyttömän mukavalla sängyllä ja sadetta imitoivalla suihkulla. Meidän huoneluokitusta vielä kaikenlisäksi nostettiin kirjautuessamme sisään ja nyt nautimme Canopy Roomista Superior Roomin sijaan, mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan.

Paikallisia papparaisia, parranajoa ja kuollut rotta.

21.5.2010 klo 20.00

Malesia, Penang, Tune Hotel

Päivän kohokohdat: kuollut rotta kadulla, avuliaat paikalliset papparaiset ja Ollin parranajo. Näin jännää täällä Penangilla on!

Rivien välistä voi varmaan lukea, että lyhyempikin aika täällä olisi riittänyt. Parilla kolmellakin yöllä olisi saanut ihan hyvän käsityksen saaresta. Ihan mielelläni olisinkin jatkanut lomailua Koh Taolla upeiden biitsien ja maittavan ruoan äärellä vähän pidempään. En tiedä kuka se hullu on, joka on joskus nimennyt Penangin Malesian ruokaparatiisiksi?! Lähes joka kerta on joutunut pettymään ruokaan, jos on syönyt muualla kuin Mäkkärissä tai Sushi Kingissä. Ainut täyden kympin arvoinen ateria oli pari päivää sitten viereisestä food courtista, jossa otimme summan mutikassa japanilaiset kana teppanyaki -annokset. Muuten on ollut aivan ala-arvoista sapuskaa verrattuna mujhin Aasian lomakohteisiin, joissa olemme käyneet. En tiedä onko meillä sitten ollut vain todella huono tuuri lomapaikkojen kanssa, vai ovatko makunystyrämme niin korkealle treenattuja Koh Taon jälkeen, että mikää ei oikeen tunnu enää hyvältä.

Temppelipappa

Kuten sanottu, päivän kohokohtiin kuului muun muassa avuliaat paikalliset papparaiset. Jostain syystä saimme nimittäin tänään  juttuseuraa useammista vanhemmista herrasmiehistä, jotka puhuivat kaikki melko sujuvaa englantia. Ensimmäinen pappa tuli juttusille kiinalaisessa temppelissä jossa vierailimme aamulla. Keskustelut paikallisten kanssa alkavat melkein aina kysymyksellä "where are you from?" ja kun kerromme olevamme Suomesta, paikalliset nyökkäävät ja toteavat "ahh, Finland" ja heidän ilmeistään näkee, ettei heillä ole hajuakaan missä tuo omituinen maa mahtaa sijaita. No, temppelipapan kanssa juteltiin joka tapauksesssa sitten hieman Suomen säästä ja yleisesti Penangista.


 Seuraava papparainen kohdattiinkin heti bussipysäkillä, temppelin ulkopuolella. Keskustelu lähti taas samasta kysymyksestä ja loppujen lopuksi bussipysäkkipappa toimi koko pitkän bussimatkan meidän oppaina ja selosti vaikeasti ymmärrettävällä aksentillaan meille englanniksi ohi lipuvia nähtävyyksiä. Bussipysäkkipappa varmisti vielä matkan määränpäässä, että olemme nyt perillä.

Kolmas pappa oli taksikuskimme Gurney Plazalta hotellille. Tämä pappa oli hieman poikkeuksellinen, sillä hän tiesi tasan tarkkaan missä ja mikä Suomi on ja alkoikin latelemaan ensin hieman Skandinavian ja sitten Euroopan ja Aasian historiaa. Fiksu taksikuskipappa kertoi meille muun muassa, kuinka Ameriikkaa ei suinkaan löytänyt Kolumbus vaan kiinalaiset tai viikingit. Taksimatkan aikana kävimme läpi euroopan valuuttojen huonon tilanteen, kiinalaisten keksinnöt sekä asiat, mistä Suomi on taksikuskipapan mielestä kuuluista (lappi, talviolympialaiset ja...siinä ne taisi ollakin).

Siinäpä mukavia pappoja kerrakseen. Tästä juuri pidän Malesiassa, että ihmiset uskaltavat tulla juttelemaan ja kyselemään asioita, toisin kuin Thaimaassa. Johtunee varmasti siitä, että täällä puhutaan sujuvammin englantia.

Päivän toinen kohokohta oli Ollin parranajo. Olli oli kuumeisesti jo muutaman päivän ajan etsinyt paikkaa, missä voisi ajauttaa pois jo varsin härskin parta-viiksi-kasvunsa. Löysimme sitten pienen paikallisen puljun, jossa viiksekäs mies lupasi ottaa Ollin käsittelyyn kymmenellä ringitillä (n. 2,5e). Olli istahti parturintuoliin ja minä jäin taka-alalle tutkiskelemaan ympäristöä, joka koostui lähinnä lattialaatat peittävistä mustista karvaröykkiöistä sekä oudoista paikallisista kampaamotuotteista, jotka näyttivät enemmänkin hyönteismyrkkypulloilta. Viereeni istahti pian paikallinen nuori pojan kloppi, ei varmasti viittätoistakaan vielä täyttänyt. Poika tutkiskeli minua hetken ja totesi sitten "You have very beautiful eyes". Kohteliasta nuorisoa täällä päin. Vaivaannuin kuitenkin pojan kauniista sanoista, ja toivoin, että viiksekäs mies saisi mahdollisimman nopeasti hommansa hoidettua ja päästäisiin ulos piskuisesta karvameriparturista.

Kolmas kohokohta, kuollut rotta, oli juuri sitä itseään. Kuollut rotta kadun kulmassa, jättimäinen sellainen, thats it. Muutama eläväkin on tosin pyörähtänyt iltasella lähistöllä.

Huomenna Singaporeen (onneksi) heti aamusta. Lento lähtee muistaakseni 9.40 Penangin kentältä ja ollaan 11 paikkeilla Singaporessa. Saatiin tänään varattua vihdoin hotellikin Chinatownin liepeiltä, Wangz Hotel nimeltään. Vaikuttaa ihan kelpo mestalta: http://www.wangzhotel.com/
Singaporessa aikomuksena käydä edellisvuoden tapaan huimassa Singaporen Zoossa ihailemassa eläinkuntaa upeassa ympäristössä. Toinen Singaporen kokokohta on vasta avattu Universal Studios -huvipuisto Sentosa -saarella. Kolmas kohokohta on tietenkin ruoka, jonka tiedän olevan varmasti herkullista kokemuksesta. Neljä yötä siis Singaporessa, jonka jälkeen menemme luultavasti vielä kolmeksi yöksi Kuala Lumpuriin, koska Bangkokiin ei taida olla menemistä.

Ainiin, mitään en sitten ostanut Penangista, muuta kun sen yhden Lacosten paidan. Ei yksinkertaisesti löytynyt MITÄÄN ostamisen arvoista. Toivon mukaan pääsen tyydyttämään shoppailuhimoni Singaporessa ja KL:ssa.

Lötköjä käärmeitä, paskat markkinat ja halpaa sushia

20.5.2010 klo 17.43

Malesia, Penang, Tune Hotel

Kohta neljä päivää Penangilla viettäneenä voin paljastaa, että tämä ei ole mikään maailman paras lomakohde. Toki ruoka ja ylipäätään shoppailu on kohtuu edullista ja liikkuminen julkisella liikenteellä halpaa ja mukavaa. Sitten toisaalta, en ole löytänyt täältä vielä mitään ostettavaa. Täältä löytyy lähinnä sitä samaa krääsää, mitä voi hamstrata vaikkapa Bangkokin Patpongin iltatorilta, eli kopiotuotteita kopiotuotteiden perään. Useimmat tavarat ovat vieläpä todella tökerön näköisiä ja ihan laadukkaistakin tavarataloista löytyy "dieselin" farkkuja. Ruoka on useimmiten maistuvaa (jos korealaisia porsaan vatsalaukkuja ei lasketa mukaan) ja valikoimat ovat laajat paikallisista herkuista länkkäriruokiin.

Penang on kätevä ja täältä löytyy periaatteessa kaikille jotain: on isoja ostoskomplekseja, historiallisia nähtävyyksiä ja rantoja. Meikäläisilä alkaa olla vaan niin kovat standardit jo biitseille, varsinkin Koh Taon turkoosinsinisten ja kirkkaiden laguuneiden jälkeen, että Penangin rannat tuntuvat melko mitäänsanomattomilta sameine vesineen. Penang on siis kaiken kaikkiaan ihan ok paikka, mutta siltä puuttuu sielu.

Noh, olemme saaneet täällä kuitenkin aikamme ihan hyvin kulumaan. Olli kirjoittelikin jo eilen patikointiretkestämme toiselle puolelle saarta pieneen Penangin kansallispuistoon ( käy lukemassa: olathaivaassa.blogspot.com ). Sinne jos jonnekin kannattaa kyllä mennä, jos joskus Penangiin eksyy. Kahden tunnin kävelyurakka tiheässä viidakossa apinoiden ja varaanien väijymänä (ja ties minkä muun olion) oli melko palkitseva kokemus. Viidakkoreitimmehän piti olla 3,5km kartan mukaan, mutta matkan mittaaja oli tainnut käyttää linnuntietä ja oikeasti reitille tuli mittaa varmasti lähemmäs 6 kilometriä. ONNEKSI määränpäässämme kilpikonnarannalla sattui juuri olemaan kalastusporukan vene, joka oli JUURI saapuessamme lähdössä takaisin kansallispuiston porteille ja saimme lahjottua venekuskin ottamaan meidätkin kyytiin. Ei olisi energiat enää riittäneet 2-3 tunnin tarpomiseen yli kantojen ja läpi lätäköiden. Veneestä löytyi myös kohtalotoveri, parikymppinen jenkkituristi, joka oli myös onnistunut maksamaan itsensä pois viidakosta. Rahalla saa ja veneellä pääsee.

Päätimme eilen illalla vielä lähteä pienen levon jälkeen seikkailemaan paikallisbussilla määränpäänä Island Plaza -niminen ostoskeskus. Ajoimme päivällä kyseisen ostoskompleksin ohi palattuamme takaisin kansallispuistosta, joten luulimme tietävämme missä ostoskeskus sijaitsee. Vaan eipä se suunnistaminen ollutkaan enää niin helppoa auringon laskeuduttua. Jäimme väärän ostoskeskuksen kohdalla pois, nielimme tappiomme ja kävelimme vähän matkaa takasinpäin vanhaan tuttuun Gurney Plazaan, jossa päätimme sitten lohduttaa itseämme McDonalds-ruoalla. Mc-ähkyn jälkeen kävimme vielä syömässä jättikokoisen suklaa-maapähkinävoi -vohvelin. Perustelimme aiheuttamamme verisuonivauriot aamuisella kansallispuistokeikalla, joka kulutti varmasti monta tuhatta kaloria. Meillähän oli illalla jo herranjumala kamalasti energiavajetta...

Halusin vielä välttämättä lähteä Gurneylta Batu Feringgin rannalle, jossa piti olla suuret iltamarkkinat. Gurney Plazan taksitolpalla pääsimme taas vääntämään kättä kuskin kanssa siitä, paljonko suostumme kyydistä maksamaan. Kuski halusi 28 ringittiä vedoten pitkään ajomatkaan. Me emme tätä tietenkään nielleet vaan vaadimme mittarin ottamista käyttöön. Kuski suostui tähän yllättävän helposti ja syykin selvisi määränpäässä. Mittari näytti 28,60 ringittiä ja voin vaan kuvitella, kuinka kuski nauroi tässä vaiheessa partaansa. No, reilu kaveri kun oli, niin antoi meille 0,6 ringittiä alennusta ja pääsimme markkinoille 28 ringitillä, niinkuin tarjous alunperin kuuluikin. Kuski toivotti vielä hyvät illanjatkot ja neuvoi tulemaan bussilla takaisin Georgetowniin. Kiitos.

Markkinathan olivatkin sitten aivan paskat, siis kilometrien pituinen paskajana täynnä paskatavaraa. Täältä löytyi nyt niitä mainitsemiani tökeröitä kopiokamoja vieläkin tökerömpään hintaan. Oli mun sitten pakko ostaa yksi parempilaatuinen Lacoste-kopiopaita kolmella eurolla, jottei ihan turhaan maksettu sitä 28 ringittiä (7 euroa) taksimatkasta. Kun oltiin kävelty koko paskajana alusta loppuun ja kuunneltu  ne "young ladyy, nice bag for you, have a look" -huudot, niin lähdettiin äkkiä bussilla takaisin Georgetowniin, niin kuin taksikuskimme oli neuvonut. Se niistä markkinoista.

Tänään lähdimme aamupäivällä taas vaihteeksi paikallisbussia hyödyntäen katsomaan seuraavaa nähtävyyttä, käärmetemppeliä. Kyseessä piti siis olla vuonna 1873 rakennettu kiinalaistemppeli täynnä salaperäisiä, vapaana luikertelevia käärmeitä, joita uskovaiset pitävät temppelin vartijoina. No olihan siellä käärmeitä, mutta ei niistä yksikään luikerellut. Makoilivat vaan lötköinä oksilla ja näyttivät kuolleilta, osa jopa muovisilta. Olisi tehnyt mieli tökätä kepillä ja katsoa tapahtuuko mitään. Oli siellä sitten yksi vähän isompi käärmekaveri, jonka näin liikahtavan. Se oli sellainen "näytöskäärme", jonka olisi saanut ottaa kaulaansa ja maksaa 30 ringittiä kahdesta kaverikuvasta käärmeksen kanssa. Ei otettu kuvaa vaan lähdettiin bussipysäkille istumaan.

Tällainen kuva oli jostain japanilaisrukasta otettu käärme sylissä. Hyvin tuhlattu 30 ringittiä.

Odotettiin bussia vartin verran, kunnes ihana 401E näkyi horisontissa, lähestyi bussipysäkkiä, aloimme viittoa vimmatusti, mutta kuski ignorasi meidät täysin ja kaahasi pysäkin ohi. Kiitos. Seuraava bussi tulikin sitten vasta puolen tunnin päästä.

Kimpaantuneina ajoimme bussilla Queensbay-ostarille ja suuntasimme molempien lempiruokapaikkoihin: ensin täytettiin Ollin vatsa Pizza Hutissa, sitten Petran Sushi Kingissa. Sushi King oli samanlainen liukuhihna-ravintola, niin kuin se edellinenkin paikka. 6 lohinigiriä, 2 kalapuikkonigiriä ja 4 kalapasteija-seesaminsiemen makia, 15 ringittiä eli noin 3,5 euroa. Nam nam!

Queensbayn jälkeen otimme bussin lähelle hotellia ja kävelimme vielä pienen kierroksen Komtarin viereisessä ostoskompleksissa. Olli löysi sieltä pari paitaa, minä en mitään. Haimme puhtaat pyykkimme paikallisesta pesulasta (jonne veimme siis aamulla 2,7kg likaisia vaatteita) ja tulimme takaisin hotellille. Olli vetää sikeitä tässä vieressäni sängyllä ja aion kostaa herran eiliset suunnitelman herättää minut viidakkomaisilla otteilla (mitä ei siis koskaan ehtinyt tapahtua, koska heräsin itse). Ehkäpä otan käyttöön vanhan kunnon kutitustaktiikan!

Lauantaina lähdetään täältä Penangilta lentäen Singaporeen. Meillä ei ole vielä hotellia varattuna sieltä ja yritetäänkin tässä kuumeisesti katsella netistä hyviä vaihtoehtoja. Ongelma on, että kaikki hiemankin laadukkaampi asuminen Singaporessa maksaa maltaita verrattuna Thaimaan tai Malesian hintatasoon. Lisäksi Singaporessa on sattumoisin juuri jotkin isot it-messut, jotka tuovat kaupunkiin 10 000 vierasta lisää, joten iso osa hotelleista on täynnä.

Bangkokissa näyttää olevan melko tiukka tilanne tällä hetkellä, joten saa nähdä päästäänkö Bangkokin kautta lentämään 29 pvä kotiin.

Malesialaistytön slaagi ja porsaan vatsanahkaa

18.5.2010 klo 22.30

Malesia, Penang, Tune Hotel

Meikäläisellä oli taas suuri ilo tänään mullistaa erään malesialaistytön maailma…

Heräsimme aamulla vieläkin hieman tokkuraisina edellisestä matkapäivästä. Yö meni pääosin sikeästi nukkuessa, vaikka illalla läheisessä huoneessa olikin jonkinmoiset cembalot menossa. Hirveää röhönaurua, kikatusta ja jenkkien jorinaa. Onneksi tajusivat lopettaa juuri kun olimme painamassa päitämme tyynyyn.  Sikeät yöuneni rikkoi vain auringonnoustessa alkanut ulkoa kaikuva muslimien rukouskutsu, jonka olinkin jo ennakoinut

.

Lähdimme herättyämme aamupalalle hotellin vieressä sijaitsevaan Old Town White Coffeeseen. Melko mitättömän paahtoleipä ja kananmunasoppa –aamiaisen jälkeen lähdimme vielä takaisin hotellille valmistautumaan päivän kaupunki-sightseeingiin. Samassa hetkessä alkoi sitten satamaan aivan kaatamalla ja jouduimme miettimään suunnitelmamme Georgetownin historiallisten rakennusten kiertokävelystä uudelleen. Päätimmekin siis ottaa taksin Penangin toisiksi suurempaan ostoskeskukseen, Gurney Plazaan. Meillä kävi hyvä tuuri ja hotellin ovella sattui juuri olemaan eräs englantilais/jenkkiläisturisti, joka oli menossa täsmälleen samaan paikkaan, joten jaoimme herran kanssa taksikulut.

Gurney Plazan ensimmäinen etappi oli British India –nimisen vaateketjun liike. Överikalliita muka-laadukkaita vaatteita, mutta onneksi liikkeessä oli edes kunnon alennusmyynnit käynnissä. Heti sisälle mentyämme selän takanamme alkoi kuhina, kun myyjät asettautuivat vartioimaan liikeitämme. Täällä Malesiassa näyttää olevan tapana, että jokaista liikkeen asiakasta seuraa vähintään yksi myyjä, askel askeleelta, kokoajan niskaan hengittäen ja mahdollisesti myös vaatevalinnoissa neuvoen. Melko ärsyttävä tapa loppujen lopuksi, kun Suomessa on tottunut hieman erilaiseeen palveluun. Jokatapauksessa, minua vartioiva piskuinen naismyyjä alkoi heti keskustella kanssani ensin minulle sopivista vaatteista ja lopulta rupesi kyselemään henkilökohtaisia tietoja minusta. Ensimmäinen kysymys ei yllättänyt: How Old Are You? Jostain syystä malesialaiset näyttävät olevan todella uteliaita ikäni suhteen. Jo viime vuonna Langkawilla monessa vaateliikkeessa ja ravintolassa jouduin kuulustelun kohteeksi. No, kerroin myyjälle olevani 23-vuotias. Myyjä sai slaagin: ”OHHH, NOOO, Cant be!”. Vastasin hänelle totuttuun tapaan tietäväni, että näytän nuorelta. ”OHHHH, I thought 15 years old”, myyjä parkaisi tämän jälkeen ja jatkoi vielä ”You have baby face, you like barbie girl!”. Naureskelin neidolle. Myyjä oli vielä utelias kuulemaan Ollin iän ja kerroin hänelle karun totuuden. ”OOOOH, your husbend?” , myyjä kysyi järkyttyneenä.  Kerroin hänelle, että vain poikaystävä toistaiseksi. ”OHHHH”. Näin mullistui taas yhden malesialaistytön maailma ja minä voin kai olla tyytyväinen, että ajan hammas ei ole vielä ehtinyt purra. Päätin kuitenkin laittaa nyt illalla hieman meikkiä naamaan, että näyttäisin edes täysi-ikäiseltä.

Pienen ikkunashoppailureissun jälkeen (mitään ei siis ostettu) päätimme kokeilla paikallisen sushi-ketjun antimia. Ravintolassa oli tyypillinen liukuhihna-systeemi, eli pöydän vieressä lipui ohi satoja lautasia erilaisine sushi-annoksineen, joista sitten sai valita mieluisimmat. Vihreä lautanen oli halvin, 1,90 ringitiä (0,5euroa), vaaleanpunainen toisiksi halvin 3,9ringittiä (1 euro) ja punainen kallein 5,9 ringittiä (1,5e). Esimerkiksi lohinigirit (2kpl) olivat vihreällä lautasella, joten syöminen ei todellakaan tullut kalliiksi Suomen sushihinnastoon verrattuna.

Tässä vaiheessa kello oli jo jotain 13-14 kieppeillä ja päätimme lähteä käymään hotellilla hakemassa aurinkolasit ja hatut, sillä sadepäivä näytti muuttuvan jälleen helteiseksi. Lähdimme kävelemään, koska emme periaatteen vuoksi halunneet maksaa taksikuskille euroa enempää, kuin tulomatkalla. Kolmen euron taksimatkan sijaan päätimme siis mennä apostolinkyydillä. Yhtäkkiä vähän matkaa käveltyämme huomasimme, että vieressämme komeili kaksi isoa temppeliä, jonne päätimme piipahtaa visiitille. Toinen oli burmalaisten buddhalaistemppeli ja toinen thai-buddhalaistemppeli. Molemmat upeita ilmestyksiä kultaisine buddhapatsaineen ja puukaiverruksineen. Thaitemppelissä oli myös jotain meille aivan uutta: posliiniuurnia pienten lasi-ikkunoiden takana ja laseihin oli kirjattu hautakiven tapaan menehtyneen tiedot + vielä perheenjäsenet. Lasissa oli myös useimmiten valokuva. Näitä pieniä uurnakoppeja oli varmasti satoja. Vaikuttava näky!

                                          Toivoin Buddhalta hieman onnea ja vaurautta

                                         Kissanpentuja viemärissä. Olisinpa voinut ottaa kaikki kotiin!

Temppelikierroksen jälkeen otimme taksin hotellille, jonka saimme nyt euron halvemmalla kuin olisimme joutuneet maksamaan Gurney Plazalla. Eli voitimme, hahaa! Lepäsimme hetken hotellilla, kunnes päätimme lähteä seikkailemaan toiseen ostoskeskukseen, Queensbay Malliin, joka on Penangin suurin ostoskompleksi. Sinne lähdimme paikallisbussilla noin kilometrin päästä hotelliltamme. Julkista liikennettä kannattaa täällä näköjään käyttää, sillä matka melkein toiselle puolelle saarta maksoi vain 0,5 euroa ja bussi oli erittäin mukava ja ilmastoitu. Queensbaylla vierähtikin sitten koko ilta paikkoja tutkiskellessa ja syödessä. Päätime kokeilla korealaista nuudelipaikkaa, mikä osoittautui sitten aikamoiseksi virheeksi. Ulkoapäin ravintola näytti oikein hyvältä ja selkeältä, mutta menun tarkastelu paljasti jotain aivan muuta: listalla oli varmasti yli 50 erilaista vaihtoehtoa, joiden sisällöstä ei ottanut oikein selvää. Tilasimme sitten jotkut possu-nuudeliannokset, joissa oli kyllä possua, mutta valitettavasti hiemän väärästä päästä herra porsasta. Lautasillamme komeili muun muassa porsaan vatsalaukkua, ihraa ja ilmeisesti myös jotain sisäelimiä ja suolistoa. Njam! Vatsalaukkua maistoin, muihin en koskenut. Possun masu oli mukavan sitkeää ja melko mautonta, onneksi.

Palasimme Queensbaylta takaisin bussilla hotellimme läheiseen ostoskompleksiin, jossa bussiasema sijaitsee. Päätimme kokeilla riksa-kyytiä hotellille ja nappasimme ensimmäisen kuskin polkupyörähärveleineen. Tuli hieman paha mieli, kun sellainen lähemmäs 80-vuotias harvahampainen malesialaispappa polki varmasti viimeisillä voimilla natisevaa riksaansa kaksi parikymppistä ja vetreää nuorta kyydissään. Mutta, eiköhän pappa tunne omat rajansa ja tekee hommaa ihan mielellään työkseen.

Huomenna on ehkä vuorossa biitsipäivä, jos sää sallii ja suuntaamme Batu Feringgiin, läheiselle rannalle. Siellä pitäisi olla myös suuremman luokan iltamarkkinat, joten ehkäpä siellä siis vierähtää koko päivä. Ihan mukavalta vaikuttaa tämä Penang, mutta ikävä Koh Taolle on kova!

Kohti Penangia

Ma 17.5.2010 klo 12

Malesia, Junassa nro 35 jossain Padang Besarin ja Butterworthin välimaastossa

Niin se Thaimaa jäi taa, kun äsken juuri astuimme junasta ulos ja leimasimme passimme Malesian rajalla Padang Besarissa. Junamatka Thaimaasta on kestänyt kohta jo 12 tuntia pysähdyksineen ja uupumus alkaa olla sen mukainen. Nyt näyttäisi juna pysähtyvän Araun asemalle, missä ikinä se lie sitten onkin.

Oli melko haikeaa jättää Koh Tao eilen taaksemme. Kävimme viimeisenä iltana vielä Heidin ja Alanin kanssa illallistamassa. Pariskunta kyyditti meidät toiselle puolelle saarta Chalok Baan Kaon rannalle, jossa menimme pitkän puisen sillan päässä sijaitsevaan romanttiseen thairavintolaan. Maisemat olivat upeat auringon jo laskettua; Chalok Baan Kaon rantapoukama valoineen ja tulitaiteilijoineen sekä tyyni meri ympärillämme. Kaiken kruunasi taustalla soiva espanjalais- ja hawaijilaistyylinen musiikki, joka tosin hieman rikkoi thairavintolan tunnelmaa. Tilattiin sitten pöytä koreaksi thaiherkuista ja keskustelimme Alanin ja Heidin kanssa suomalaisista juhlaperinteistä. Brittipariskuntaa ihmetytti etenkin meidän pääsiäisperinteet virvon varvon –rituaaleineen sekä juhannustaiat, joita kovin moni ei tosin taida tänä päivänä edes harrastaa.  Taisivat saada muutenkin aika mielenkiintoisen kuvan Suomesta, kun mainostimme Heidille muun muassa nenänhuuhtelukannua eli sarvikuonoa flunssanparannuskeinona.  Hullut suomalaiset.

Illallisen jälkeen menimme vielä muutamalle drinksulle läheiseen rantabaariin, joka oli Heidin ja Alanin tutun Andyn bisnes. Seuraamme liittyi myös joku saksalaisneiti, joka oli ilmeisesti suorittamassa yliopisto-opintojaan muutaman kuukauden verran Koh Taon merentutkimuksen parissa.

Vikana aamuna emme oikeastaan tehneet enää mitään ihmeellistä. Olli kävi Alanin mopon kyydissä Saireella hakemassa junaliput ja iltapäivällä olikin sitten aika lähteä lauttasatamaan. Kirjoitimme vielä Star Villan vieraskirjaan kiitokset englanniksi ja suomeksi ja lähdimme Alanin jeepin kyydillä Mae Haadiin. Lähtiessämme totesimme molemmat, että palaamme kyllä vielä takaisin Taolle, ja luultavasti myös Star Villaan.

Seuraavaksi vietimmekin sitten kolme tuntia Songserm-lautassa matkalla mantereelle Chumponiin. Emme tajunneet selvittää etukäteen, minkälainen paikka Chumpon on, joten varauduimme joutuvamme johonkin peräkylään viideksi tunniksi odottelemaan junaa. Chumponin satamassa tunnin odottelun jälkeen pääsimme bussikyydillä juna-asemalle, jonne jätimme rinkkamme säilöön ja lähdimme hieman tutkimaan ympäristöä. Söimme jo satamassa pienet riisi-kasvisannokset varmuuden vuoksi, jos juna-asemalta ei olisikaan saanut mitään ruokaa. Chumponin keskusta pääsi kuitenkin yllättämään meidät totaalisesti. Aluksi näytti siltä, että keskustassa on vain pieniä rojukojuja ja ruokatiskejä, mutta yhtäkkiä kulman takaa paljastui massiivinen Ocean Shopping Center ravintoloineen ja kauppoineen. Ollin silmät kirkastuivat, kun huomasimme kompleksin sisältävän muun muassa Pizza Company, Kentucky Fried Chickenin ja Swensens-jäätelöbaarin. Pienen vaatekatsauskierroksen jälkeen menimmekin sitten ahmimaan hieman friteerattua kanaa KFC:hen, vaikka vatsat olivatkin jo valmiiksi melko täynnä. Sen jälkeen homma riistäytyikin täysin käsistä: ensin mentiin Swensenille jäätelöjälkkärille, jonka jälkeen haimme vielä Mister Donutista 12-packin sushin näköisiksi muovailtuja donitseja kermavaahdolla ja ties millä härpäkkeillä. Niitä emme jaksaneet heti sentään ahmaista napaan, vaan otimme ne evääksi junaan.

Juna Bangkokista saapui Chumponin asemalle noin puoli tuntia myöhässä klo 22.15. Syöksyimme heti makuuvaunuumme, joka oli siis ensimmäisen luokan yksityinen koppero. Ihan mukava, ruotsinlaivan hyttiä muistuttava pieni koppi kahdella sängyllä, ikkunalla ja vesihanalla. Ainoa miinuspuoli oli, että ilmastointisysteemi puhalsi todella kylmää ilmaa, ja peitto ei meinannut riittää lämmittämään yöllä. Siirryinkin sitten neljän aikaan aamuyöstä yläsängystä Ollin viereen alas ja uni tuli heti paremmin. Kuuden aikaan olikin sitten aika ponkaista ylös, kun saavuimme Had Yaihin ja junasta poistettiin puolet vaunuista. Vaihdoimme pois jäävästä ykkösluokasta kakkosluokan vaunuun, jossa nyt istuskelemme ja katselemme maisemia. Tällä hetkellä olemme jossain maaseudulla riisipeltojen ja kumipuuviljelmien ympäröiminä. Niin tasaiset maisemat, että rupeaa kohta taas unettamaan. Ostimme Padang Besarin asemalta jonkin halvan ja epäilyttävän liha-riisi-annoksen aamupalaksi. Saa nähdä kostautuuko kokeilu vielä myöhemmin. Mutta onneksi näissä junissa on kunnon pöntöt.

Pari tuntia vielä ja saavumme Butterworthiin, josta otamme käsittääkseni jonkinnäköisen lautan viereiselle Penang-saarelle. Matkan pitäisi olla kai melko nopea, ehkä kymmenen tai kaksikymmentä minuuttia. Penangilla meitä odottaa sitten varaamamme Tune Hotel, jonka konsepti kuuluu ”viiden tähden sänky ja suihku yhden tähden hinnalla”. Eli sängyt ja suihkut ovat luksusta, mutta muuta huoneessa ei sitten olekaan. Ilmastoinnista, pyyhkeistä ja netistä joudut maksamaan extraa. Mutta eipä me sänkyä ja suihkua enempää oikeastaan tarvitakaan. Pyyhkeet ja ilmastointikin maksavat ehkä muutaman euron extraa per yö. Nyt maksoimme siis viidestä yöstä yhteensä noin 40euroa. Ei paha.

Sellaista tällä kertaa. Innolla odotan, minkälainen paikka Penang on. Mikäänhän ei tietenkään tunnu miltään Koh Taon jälkeen, mutta olisi nyt edes siedettävä. Penangin jälkeen Singaporeen 22.päivä, josta suuntaamme varmaan viimeiseksi kolmeksi yöksi sitten Kuala Lumpuriin 26. päivä. Ei taida tuonne Bangkokin hulinoihin uskaltaa lähteä, kun harkitsevat ilmeisesti jotain ulkonaliikkumiskieltoakin kaupunkiin.

17.5.2010 klo 19

Malesia, Penang, Tune Hotel

Pääsimme perille määränpäähämme Penangiin. Lauttasatama oli kätevästi juna-aseman vieressä Butterworthissa ja pääsimme todella pian junan tulon jälkeen lähtemään kohti Penangia. Matka kesti ehkä noin vartin ja maksoi huimat 1,20 ringittiä, eli noin 0,25 euroa. Oltiin molemmat melko nääntyneitä hotelliin päästyämme, joten päätimme saman tien lähteä lähistölle etsimään ruokapaikkaa. Eksyttiin sitten Mäkkäriin, hupsista. No, ehkä huomenna päästään tutustumaan jo paikalliseen ruokakulttuuriin.

Ensivaikutelma Penangista: tämä on kaupunki. Liikennettä ja hulinaa, ostospaikkoja ja katupölyä. Mutta tämä vaikutelma on tullut siis vasta Georgetownin yhdestä kolkasta, kaupunginosasta jossa yövymme. Georgetownissa pitäisi olla myös historiallinen puoli siirtomaa-aikaisine taloineen, jotka ovat tietääkseni unescon maailmanperintökohteita. Lisäksi Penangista löytyy ilmeisesti myös upeita hiekkarantoja ja rentoutumismahdollisuuksia, joten tämä on ilmeisen monipuolinen saari. Retkeilemällähän se selviää.

Nyt alkoi muslimit huutaa rukouskutsujaan. Tähän siis varmaan heräämme myös aikaisin aamulla. Hotellimme oli sitä mitä pitikin; viiden tähden sänky ja suihku eikä juuri muuta. Onneksi Penangista löytyy varmasti tekemistä iltaisin, ettei tarvitse hotellihuoneessa norkoilla.

Viimeistä viedään Koh Taolla

15.5.2010 klo 17

Thaimaa, Koh Tao, Koh Tao Star Villa

Viimeistä viedään täällä kilpikonnasaarella Koh Taolla. Ikävä tulee taas tätä paikkaa, mutta toisaalta on mukava taas vaihtaa maisemaa ja lähteä kohti uusia seikkailuja. Eiköhän me tänne Taollekin vielä joskus palata, ainakin jos se riippuu minusta. Täällä voisi ainakin tyytyväisenä vietellä eläkepäiviä. Ehkäpä seuraammekin Heidin ja Alanin jalanjälkiä ja pistämme tänne joskus hamaassa tulevaisuudessa pystyyn guesthousen. Hahaa!

Seuraavana kohteena siis Penang, joka on meille uusi aluevalloitus. Paikan pitäisi olla mainio ainakin ruoan suhteen, joka sopii oikein hyvin minulle. Kätevästi siis vaihdetaan Thaimaan ruokaparatiisista Malesian ruokaparatiisiin. Menimme tänään ostamaan itsevarmoina laiva- ja junalippuja Taolta mantereelle Chumponiin ja siitä Butterworthiin, mutta matkatoimistossa saimme vastaukseksi "fully booked". Hetken mietittyämme päätimme vielä lähteä kysymään toisen matkatoimiston mielipidettä ja mukava thai-naisvirkailija saikin järjestettyä meille junaliput Chumponista Had Yaihin lähelle Thaimaan ja Malesian rajaa. Loppumatkalle Had Yai -Butterworth saamme ostettua huomenna lipun, koska jostain syystä liput tulevat myyntiin vasta päivää ennen varsinaista matkaa. Omituinen järjestely siis kaiken kaikkiaan, koska emme joudu edes vaihtamaan junaa Had Yaissa, vaihdamme ainoastaan ykkösluokan makuuvaunusta kakkosluokan vaunuun.Eli joudumme nyt vain ostamaan Chumpon-Butterworth matkan kahdessa osassa, eikä juna periaatteessa siis ollutkaan täyteenvarattu. En aina ymmärrä tätä thaimaalaista logiikkaa.

Ulkona alkoi juuri sataa kaatamalla, mikä on itseasiassa todella positiivinen juttu. Täällä Taolla ei nimittäin ole satanut viiteen kuukauteen ja paikalliset ovat olleet hätää kärsimässä vesivarantojen kanssa. Heidi kertoi, että ennen yksi tankillinen vettä maksoi 150bht (n.3,5e) ja nyt samainen tankillinen maksaa 800bht (n. 10e). Heidi ja Alan joutuivat pari päivää sitten ensimmäistä kertaa ostamaan nimenomaisia vesitankkeja, koska hotellin sadevesivarannot tyhjenivät. Vitsailimme tuolloin pariskunnalle, että karman lain mukaan vettä luultavasti sataa lähipäivinä ja tankkien ostaminen oli turhaa. Kuinkas sitten kävikään...
Sateiden vähyydestä huolimatta Koh Tao näyttää todella vehreältä ja hyvinvoivalta, eivätkä kasvit näytä piittaavan kuivuudesta lainkaan.

Lupasin edellisessä kirjoituksessa palata tänään vielä Mango Bayn snorklailukeikkaan, joten tässä hieman kuvia retkeltä:

Oikein onnistunut reissu siis kaiken kaikkiaan. Meinasimme tosin jäädä hieman pulaan, sillä venekuskimme ei saapunut sovittuun aikaan hakemaan meitä Mango Baylta. Kuskin piti tulla klo 15 ja istuskelimme yksinäisinä rannalla vielä puoli neljän jälkeen. Olimme jo hyppäämässä toisen kuskin kyytiin, kunnes lähempänä neljää kuskimme pitkähäntäveneineen saapui vihdoin paikalle. Miehellä oli ollut ongelmia kuulemma moottorinsa kanssa. No, pääasia, että pääsimme takaisin Saireelle.

Kävimme eilen illalla vielä täyttämässä masumme parhaaksi kokemassamme thairavintolassa Kruay Thaissa. Molempien teki mieli currya, joten minä valitsin massamang curryn ja Olli panang Curryn. Alkupalaksi tietenkin kevätkääryleet ja kasvistempurat. Siinä olikin sitten varmasti tämänastisen reissun paras illallinen. Tänään, viimeisenä iltana Heidi ja Alan on luvannut viedä meidät jonnekin toiselle puolelle saarta syömään. Jännityksellä odotamme, mitä on luvassa. Mutta edelleen jaksaa ihmetyttää tuo Heidin ja Alanin avuliaisuus. En ole kovin monessa hotellissa ollut, jossa omistajat veisivät vieraitaan yhtään minnekään, saatika sitten piittaisivat vieraiden hyvinvoinnista näin paljon. Kun pääsemme takaisin Suomeen, aion lähettää Heidille ja Alanille kiitokseksi hieman suomalaista salmiakkia ja ehkäpä jonkun Finland-kirjan, jotta saisimme pariskunnan joskus vierailemaan Suomessakin.

Eipä tässä tämän kummempaa. Iho näyttää ehkä hieman ruskeammalta kuin viikko sitten, mutta vielä on kirimista, jos meinaan saada Ollin kiinni. Ehkäpä voisin listata vielä parhaimmat syyt, miksi Koh Taolle kannattaa ja PITÄÄ matkustaa:

- Ilmasto on ihana. Kuumaa ja kosteaa, harvoin sadetta. Ainakin keväisin täydellinen lomakohde sään puolesta!
- Keväisin, low-seasonilla täällä on todella vähän turisteja. Taolle eksyy muutenkin vähemmän jengiä, koska tänne pääsyyn täytyy nähdä hieman vaivaa.
- Kukaan ei tuputa sinulle täällä mitään, toisin kuin muissa Thaimaan turistikohteissa. Voit rauhassa kävellä vaatekauppaan ja katsella, ilman että kukaan tuleee hönkimään niskaasi.
- Ruoka on Thaimaan parasta. Piste.
- Luultavasti Thaimaan paras sukellus- ja snorklailukohde. Värikäs vedenalainen maailma elävine koralleineen ja kaloineen.
- Meininki on yksinkertaisesti niin leppoisaa, että tunnet todella olevasi lomalla. Päivisin voit rentoutua rannalla aaltojen pauhatessa ja iltaisin palata samaiselle rannalle juomaan drinksuja ja katselemaan vaikkapa tulishowta tai perinteisesti tähtitaivasta.

Jos nyt jotain huonoja puolia täytyy keksiä, niin ehkä liikkuminen paikasta toiseen huonoilla teillä. Moottoripyörän vuokraaminen on halpaa, mutta meikäläiset ei ainakaan uskalla riskeerata ja lähteä rälläämään  kuoppaisille teille vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Mutta onneksi on olemassa Alan, joka kuskaa meitä paikasta toiseen ja toki myös paikalliset taksikuskit, jotka saattavat tosin joskus yrittää huijata pyytämällä kiskurihintoja.

Muuten Koh Tao on kaikin puolin täydellinen lomakohde. Miisa ja Antti, häämatkalle tänne mars!

Panda Channel!

14.5.2010 klo 23

Thaimaa, Koh Tao, Koh Tao Star Villa

Kuten sanottu, elo täällä Koh Taolla on melko leppoisaa ja myös televisiotarjonta näyttää palvelevan tätä tarkoitusta. Unohtakaa Big Brotherit, Suurimmat pudottajat sekä muut aivan liian rankat yhden ohjelmaslotin mittaiset realityohjelmat. Täällä on nimittäin kokonainen KANAVA pyhitetty yhdelle ainoalle tosi-tv -ohjelmalle, jonka päätähtenä nähdään Lin Ping -niminen PANDA. Kyllä, kyseessä on Panda Channel -kanavan Ling Ping Live -niminen realityshow, jossa siis käytännössä seurataan Bigbrothermaisesti pandaperheen elämää thaimaalaisessa eläintarhassa. Melko kiehtovaa. Mitä nyt Youtubesta ehdin vähän etsiskellä esimerkkivideoita, niin Ling Pingillä näyttää olevan melko vauhdikas elämä ja pandalla on ollut jopa salarakas. VOIKO TÄLLAISTA OHJELMAA EDES OLLA?!

Eipä mulla muuta kirjoitettavaa oikeastaan tänään sitten ollutkaan. Olli kertoi omassa blogissaan jo eilisestä päivästä, joten kannattaa tsekata sieltä esimerkiksi minkälaisia fiiliksiä ladyboyden drag-show meissä eilen herätti: http://olathaivaassa.blogspot.com/

Nojoo, voishan sitä päivän retkestä vähän kertoa. Tänään vuokrattiin taas venetaksi ja lähdettiin käristämään ihojamme rauhalliselle Mango Baylle. Paikka oli oivallinen myös snorklailulle, ja näimmekin paaaaaaaljon värikkäitä kaloja ja koralleja. Mango Bayn ainoa ongelma oli se, että rannan ainoa toiletti sijaitsi kukkulan päällä, vaihteen vuoksi taas muutaman sadan portaan päässä. Siinä sitten paahtavassa helteessä yritit flipflopit jalassa kompuroida heikkoja puuportaita täysillä ylöspäin hirveän pissahädän yllättäessä. Alas tullessa olikin pakko pulahtaa taas viilentävään mereen tutkiskelemaan vedenalaista elämää. Tropiikin kalojen seassa sitä taas tajusi, miten onnellisessa asemassa sitä onkaan ja miten hienoa, että on löytänyt tällaisen paikan kuin Koh Tao. Toivon mukaan saaren ekologisuus-kampanjat purevat ja Tao pysyy entisellään tulevaisuudessakin, eikä ajattelemattomat turistit pilaa upeaa luontoa. Mango Baysta lisää tekstiä huomenna kuvien kera, kun on enemmän aikaa kirjoittaa.

Huomenna onkin sitten viimeinen päivä täällä Taolla, ja sunnuntaina hurautamme laivalla Chumponiin, josta nappaamme yöjunan Butterworthiin Malesiaan, joka sijaitsee aivan seuraavan kohteemme Penangin vieressä. Vene-taksi-junamatka Penangiin maksaa noin 30e/hlö, melko halpaa siis.

Suomessa on kuulemma hellettä. No, on täällä silti vielä kuumempi ja kivempaa, hahaa!

Pyhiinvaellus temppelille, minigolfia ja saariretki Koh Nangyuanille

13.5.2010 klo 16.30

Thaimaa, Koh Tao, Koh Tao Star Villa

Alkaa tämä läkähdyttävä ilmasto tuntumaan pikkuhiljaa melko kotoisalta. Jouduin sammuttamaan äsken täällä makkarissa jopa 26 asteista ilmaa puhaltavan ilmastointilaitteen. Hrrrrr! Lueskelin tuossa äsken hieman kotimaan uutisia, ja huomasin, että arktinen Suomikin on päässyt jo pikkuhiljaa kesäisen ilmaston makuun. Toivotaan, että toukokuun lopussa on sitten kunnon helteet jo!

Päivät ovat kuluneet  paratiisimaisella Koh Taon saarella todella leppoisasti ja olemmekin antaneet itsellemme luvan rentoutua oikein olan takaa, niin kuin onnistuneeseen kesälomaan kuuluu. Teknisestihän Olli on tällä hetkellä vielä talvilomalla, mutta ensi viikko taitaa mennä jo kesäloman puolelle. Joka tapauksessa viikko Koh Taolla on löhöilyä varten ja aktiivisempi puoli matkailusta alkaa sitten ensi viikolla Penangilla ja Singaporessa. Sitten joutuu taas ehkä laittamaan hardcore shopping –vaihteen päälle.

Eilen päätimme kuitenkin ryhtyä hetkeksi aktiivimatkaajiksi ja trekkasimme pienen matkan hotellin vieressä sijaitsevalle buddhalaistemppelille. Ylös oli matkaa ehkä noin sadan tai kahdensadan portaan verran, mikä tuntui auringonpaahteessa melko tuskaiselta taipaleelta, mutta muistutan näissä tilanteissa aina itseäni viimevuotisesta  1427 portaan kiipeämishelvetistä Krabilla kultaisen Buddhan luo. Eilinen urakka tuntui siis melko helpolta tuohon verrattuna. Alan saattoi meidät ensimmäiselle tasanteelle neuvoakseen meidät isolle kivelle, josta oli upeat maisemat merelle.  Loppumatkan ylös meitä opasti ihana Bailey-koira, joka on ottanut meidät suorastaan korvikevanhemmikseen. Bailey juoksi kymmenen metriä meitä edellä ja varmisti aina, että tulemme perässä.

Pienen pyhiinvaelluksen jälkeen lähdimme Alanin kyydillä Saireelle, josta päätimme reippaina turisteina patikoida naapurirannalle Mae Haadiin. Matka kesti yllättävän kauan rantaa pitkin ja matkan varrella oli pakko vielä pysähtyä ostamaan minulle huivi pään suojaksi, jottei petollinen aurinko pääse tekemään tepposia. Mae Haadissa kävimme ensimmäiseksi syömässä kehutussa Whitening –ravintolassa aivan lauttasataman kupeessa. Murkinoinnin jälkeen kävelimme vielä jonkin matkan päähän Koh Taon ainoalle minigolf-kentälle ja otimme leikkimielisen kierroksen 18-reikäisellä radalla. Hävisin.

Tiukan pelin jälkeen otimme taksin takaisin Saireelle ja menimme Hippos Bar nimiseen ravintolaan odottamaan Alania, Heidiä, heidän naapureitaan sukellusopettaja Davea ja hänen thaivaimoaan + meidän huonenaapureita Garya ja Peggya. Porukan oli tarkoitus tulla Hippoon katsomaan tuoretta sukellusvideota, jossa Dave oli siis opettajana ja Gary ja Peggy yksinä oppilaina. Videolla olisi näkynyt HD-tasoisena materiaalia sukelluskeikalta, jossa näkyi kuulemma haita, kilpikonnia, merikäärmeitä ja vaikka mitä muita mereneläviä. Valitettavasti tekniikka petti, eikä sukellusvideota saatu näytettyä Hippossa, joten  me lähdimme Alanin kyydillä illan viettoon takaisin hotellille ja Gary & Peggy sukellusporukoineen jatkoi jonnekin muualle katsomaan dvd:tä. Meidän iltamme jatkui biljardin ja oluen merkeissä tyhjässä hotellissa, vain Moe ja Bailey seurana. Koirakaksikko piti meille seuraa koko illan ja Bailey tuli jopa raapimaan huoneemme ovea ja katsomaan suloisilla silmillään meitä anelevasti ikään kuin sanoen ”älkää jättäkö minua yksin!”. Pakkohan se karvaturri oli sitten ottaa hetkeksi sisälle makoilemaan.Hippos Barissa

Sukellusopettaja-Daven pirtsakka thaivaimo

Ihana vahtikoiramme Bailey

Tänään olemme yrittäneet imeä itseemme hieman lisää aurinkoa. Lähdimme aamiaisen jälkeen kohti Saireeta rantakamppeet mukana ja rannalla päätimmekin sitten ottaa venetaksin naapurisaarelle Koh Nangyuaniin, joka koostuu itse asiassa kahdesta pienestä hiekkapoukamalla yhdistyvästä saaresta. Kyseessä on luonnonpuisto, joten sisäänpääsemisestä veloitettiin 100bht/hlö, eli noin kaksi euroa, ja saarelle ei myöskään saanut kuljettaa muovipulloja eikä vedessä käyttää snorklausräpylöitä. Palvoimme Nangyuanilla pari tuntia aurinkoa ja kävimme tutustumassa vedenalaiseen elämään snorkkelein, jonka jälkeen lähdimme takaisin Saireelle lounastamaan thairuokaa.

Sitten olikin aika taas tulla hotellille tsekkaamaan auringon aiheuttamat tuhot ja meikäläisen käsivarret ainakin näyttävät hyvin grillaantuneelta. Ei pahempia palojälkiä tosin missään. Nyt suihkun jälkeen virkistyneinä odottelemme auringonlaskua, jonka jälkeen lähdemme varmaan takaisin Saireelle illanviettoon. Tänään on Peggyn ja Garyn viimeinen ilta Taolla, joten luultavasti lyöttäydymme heidän seuraan illallistamaan. Heillä kuului olevan suunnitelmissa myös drag-shown katsominen eräässä ravintolassa, joten ehkä mekin joudumme sitten katsomaan poikatyttöjen ilottelua lavalla. 

Edelleen olen todella äimistynyt Heidin ja Alanin vieraanvaraisuudesta ja ylipäätään koko Koh Tao Star Villasta. Tänäänkin Heidi oli pessyt ja viikannut meidän pyykit sekä siivonnut meidän huoneen sillä aikaa, kun olimme rannalla. Tätä paikkaa voi kyllä lämmöllä suositella kaikille, jotka Koh Taolle eksyvät!